maanantai 7. marraskuuta 2011

Kahvin terveysvaikutukset ja suomalaisten kahvinkulutus

Kahvin kulutus Suomessa on EU:n huippuluokkaa, noin 10kg kahvia/henkilö vuodessa. Keskimääräinen kulutus esimerkiksi EU-alueella on hieman alle 5kg/henkilö vuodessa. Kahvista ja sen kulutuksesta puhuttuaessa on usein puhuttu myös kahvin terveysvaikutuksista. Joidenkin tutkimusten mukaan kahvi ei olisi hyväksi ihmiselle ja toisissa tutkimuksissa sen vaikutuksia terveyteen taas pidetään hyvinä.

Suomalaisten kahvinkulutuksen ollessa huippuluokkaa tulisi kahvin terveysvaikutuksia ehkä tutkia vielä hieman tarkemmin. Kofeiinia pidetään kuitenkin jossain määrin haitallisena aineena ihmiselle, mutta pieninä annoksina sen ei kai pitäisi olla vaaraksi. Toisaalta kahvin terveysriskit eivät välttämättä aina liity suoraan kahviin ja kofeiiniin vaan kahviin/kahvinjuontiin liittyviin ilmiöihin, esimerkiksi tupakointiin. Tutkimusten mukaan kahvinkulutus on suurinta juuri tupakoivilla ihmisillä. Lisäksi runsaaseen kahvinjuontiin liitetään usein esimerkiksi munkit tai huoltoasemien suojakaasuun pakatut sämpylät. Kahvinjuontiin liitetyt terveysongelmat eivät siis välttämättä aina johdu suoranaisesti kahvista.

Miten sinä koet kahvinjuonnin vaikutuksen suomalaisiin? Oletko huolissasi siitä, että suomalaiset kuluttavat kahvia suuria määriä?

2 kommenttia:

  1. Mielestäni Suomessa on huomattavasti suurempia ongelmia kuin kahvinjuonnin terveysriskit. Jos kahvinjuonnista aiheutuvia ongelmia vertaa esimerkiksi huumeiden käyttöön, ei mielestäni kahvin yhteydessä voi edes puhua huolestuttavista vaikutuksista tai terveysriskeistä.

    Kuten tekstissäsi mainitsit, kahvista tehdyt tutkimukset antavat hyvin erilaisia tutkimustuloksia - joka toisessa tutkimuksessa kahvia pidetään "vaarallisena", joka toisessa terveellisenä. En itse näe tarpeellisena panostaa suurissa määrin kahvitutkimuksiin - tärkeämpiäkin tutkimuskohteita löytyy esim. syöpätutkimus. Tutkimuksilla voidaan toisinaan pyrkiä myös kahvin ja kahvimerkkien mainostamiseen. Vai mitä ajattelette?

    Kahvin juominen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, joten en ole huolissani suomalaisten suuresta kahvinkulutuksesta. Kahvia on juotu aina ja sitä tullaan juomaan myös tästä eteenpäin. Tietenkin on muistettava kohtuus kaikessa! En siis suosittele kenellekään 20 kahvikupillisen juomista päivittäin. Mutta kohtuullisesti nautittuna kahvi tuo mukavan piristyksen päivään :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! Suurempiakin ongelmia varmasti Suomesta löytyy tutkittavaksi, mutta ehkä ihmiset tosiaan voisivat käyttää omaa järkeään välillä enemmän.

    Itse juon aika vähän kahvia, yleensä korkeintaan 1 kupin päivässä, mutta tajusin tuossa päivänä muutamana, että päänsärky lähti kahvikupposella. Eli jonkinlaisen riippuvuuden voi aiheuttaa jo varsin vähäinen käyttö! Kannattanee välillä olla tarkkana, vaikka tutkimukset uskottelisivat mitä.

    VastaaPoista